Uusi energia-avustus suunnitteilla kaikille asuinrakennuksille

Uusi energia-avustus suunnitteilla kaikille asuinrakennuksille

Aurinkoenergialaseille jopa 4 000-6 000 euroa avustusta valtiolta

Ympäristöministeriö suunnittelee valtiontukea aurinkoenergialaseille, aurinkopaneeleille ja monipuolisille energiakorjaushankkeille. Energia-avustukset on suunnattu kaikille asuinrakennuksille.

Avustuksia voitaisiin myöntää asuinrakennusten kaikkiin energiatehokkuutta parantaviin energiakorjaushankkeisiin, yhteensä 20 miljoonaa euroa vuonna 2020 ja 40 miljoonaa euroa vuosittain vuodesta 2021 lähtien.

Aurinkovoimalamme Kangasala-Jukolassa

Nykyinen hallitus kannustaa asuinrakennusten omistajia korjaamaan rakennuksensa erittäin energiatehokkaiksi ja tuottamaan nykyistä enemmän uusiutuvaa energiaa esimerkiksi aurinkoenergialaseilla.

Tavoitteena on päästä mahdollisimman lähelle nollaenergiaratkaisuja.

Ajatuksena on, että kaikentyyppisten asuntojen omistajat voisivat hakea avustusta.

Avustusta voisi saada enintään 20 % korjaustyön arvonlisäverottomista kustannuksista.

Kaikki korjaushankkeen kustannukset voitaisiin laskea kokonaiskustannuksiin, kunhan todistettavasti rakennuksen energiatehokkuus on parantunut avustuksen saamisen edellyttämälle tasolle.

Rakennuksen energiatehokkuutta voisi parantaa millä tahansa ratkaisuilla, esimerkiksi rakennuksen lämpölasiremontilla esim. liiketilojen lämpölasit uusimalla, aurinkoenergialaseilla lasikaiteisiin, lasiseiniin, lasikattoihin tai julkisivuihin.

Hakijan tulisi avustusta hakiessaan esittää rakennusalan ammattilaisen tekemä suunnitelma ja kustannusarvio toimenpiteistä, joilla rakennuksen energiatehokkuutta parannettaisiin vaaditulle tasolle.

Avustusta voitaisiin myöntää 1.10.2019 alkaen syntyneisiin korjaushankkeen suunnittelukustannuksiin ja 1.1.2020 alkaen syntyviin korjauskustannuksiin ympäristöministeriön tiedotteen mukaan.

Ympäristöministeriön lausuntopyyntö asetuksesta 25.10.2019