PALJON ENEMMÄN KUIN LASILIIKE

PALJON ENEMMÄN KUIN LASILIIKE

Olet saattanut Helsingissä liikkuessasi bongata Itäväylältä mielenkiintoisen lasijulkisivun, jonka ulkolasiin on printattu komea kuva vanhasta lasiverstaasta. Siinähän me nykyisin toimimme ja sen me myös itse loimme, joten poikkea seuraavaksi käymään!

 

 

Kunnianosoitus menneiden aikojen lasimestareille toi kilpailussa hopeaa Toteutimme vuonna 2022 uuden toimitilamme julkisivun – ja tottakai lasilla. Rakennusluvan saamiseksi kiinteistön yleisilmeen tuli olla tarpeeksi edustava ja sellaisenhan me myös teimme.Lasituksessa komeileva, 1700-luvun lasiverstasta esittävä digiprintti on kumarrus lasinvalmistuksen historialle ja entisille lasimestareille.Lasien parissa on työskennelty vuosisatoja ja me jatkamme ylpeänä perinnettä.
Koko julkisivu koostuu kolmesta lasikerroksesta:sisimpänä on lämpöä ja ääntä eristävä laminoitu turvalasi, keskimmäisenä lämpöä hyvin eristävä karkaistu selektiivilasi, ja printti koristaa ulointa karkaistua turvalasia.
Rakennuksen 2 julkisivua tehtiin lasista ja sitä tulikin yhteensä 130metriä. Pidempi sivu julkisivuista on 95metriä, lyhyempi sivu 35metriä ja korkeuttakin lähes 10metriä. Suomessa tuskin löytyy montakaan tämän pituista kokonaan lasista tehtyä julkisivua. Seinälle kehystetty ensimmäinen kuitti 189 markkaa vuodelta 1983 ja ensimmäisen toimitilan ollessa tuolloin
36 neliöinen autotalli niin kyllähän tuossa hieman eroa on verrattaessa uuteen toimitilaan,
mikä tuli toiseksi Vuoden 2022 lasirakenne-kilpailussa.

 

Palveleeko sinun kohteesi julkisivu brändiänne ja yrityksenne vihreää siirtymää?

Digiprintti antaa mahdollisuuden luoda taideteoksia suoraan lasille, mutta tarjoamme myös perinteisempiä ratkaisuja klassista tyyliä arvostavalle. Nykyiset julkisivulasit voimme toteuttaa aurinkoenergialaseilla – printillä tai ilman. Aurinkoenergialasit lasijulkisivuissa vähentävät hiilidioksidipäästöjä erittäin merkittävästi vuositasolla.

Mikäli kohteesi lasijulkisivu kaipaa kasvojenkohotusta tai vaikka huoltoa,

ota yhteyttä: jutellaan eri mahdollisuuksista!